Lectio praecursoria 26.11.2011 Johanna Annola Toissa keväänä uutisissa kerrottiin, että eduskunnassa oli tehty lakialoite kerjäämisen kieltämiseksi. Lakialoitteen allekirjoitti ensimmäisenä kokoomuspuolueen kansanedustaja, poliisi Juha Hakola. Hänen mukaansa kerjääminen oli kiellettävä, koska se kytkeytyi rikollisuuteen ja heikensi kaupunkiviihtyvyyttä. Kansanedustaja vaikutti huolestuneelta yhteiskuntarauhan säilymisestä. Kerjääminen koetaan ongelmaksi myös siitä syystä, että se rikkoo normaalina pidettyä elämisen kaavaa. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että pysyäkseen hengissä ihmisen on tehtävä työtä. Ja vaikka hyvinvointiyhteiskunta takaa henkiin jäämisen myös ilman työntekoa, ansiotyön välttelemistä ei yleensä katsota hyvällä silmällä. Niinpä kerjäläisten lisäksi ihmiset, jotka elävät yhteiskunnan tukien varassa sen sijaan että hakeutuisivat töihin, herättävät paheksuntaa. Kaikki lienevät kuulleet tarinoita esimerkiksi perheistä, joihin syntyy uusi lapsi aina kolmen vuoden välein pitämään vanhemmat kiinni vanhempainraha- ja kotihoidontukikannassa. Näitä kertomuksia ei esitetä suopeaan sävyyn. Samat kysymykset, samasta syystä, olivat polttavia myös yli sata vuotta sitten: kerjääminen ja työn vieroksuminen oli aikalaisten mielestä saatava ehdottomasti kuriin. Myös 1800-luvulla kerjuukieltoa perusteltiin yhteiskuntarauhan säilymisellä, työn vieroksujia taas pidettiin loisina, jotka elivät muiden kustannuksella. Erityisen karsaasti katsottiin tilatonta väestöä, joka arvostelijoiden mukaan eli kädestä suuhun ja pyöräytti lapsen toisensa jälkeen luottaen siihen, että yhteiskunta kyllä huolehtii jälkikasvun elättämisestä. Argumentit siis kuulostavat tutuilta, ongelman ratkaisuehdotukset vain olivat erilaiset. Yksi 1800-luvun ratkaisuehdotuksista oli köyhäintalo. Se oli kunnallinen köyhäinhoitolaitos, joita perustettiin Suomeen 1880-luvulta alkaen. Malli saatiin Englannista, Tanskasta ja etenkin Ruotsista. Laihian köyhäintalo vihitin käytöön uudenvuodenpäivänä 1910. Laitoksen päärakennus on edelleen olemassa. Kuva: E. Annola.