10 P Jussi Silvonen Miksi psykologin pitäisi olla kiinnostunut oman tieteenalansa his- toriasta? Antaako vanhojen ja pölyttyneiden kirjojen silmäily to- dellakin käyttöömme jotain uutta ja hyödyllistä? Ja jos historia voi ”valaista” jotenkin nykyisyyttämme, niin miten se sen oikein tekee? Hahmottelen seuraavassa joitakin vastauksia näihin kysymyksiin esittelemällä psykologian uuden historian piirissä esitettyjä ajatuksia siitä, kuinka historiallisesti muotoutuneiden psykologisten ajatus- muotojen tutkimisella voi olla merkitystä myös nykyisten käytän- teidemme ymmärtämiselle ja jopa kehittämiselle. Psykologian historian merkitys nykypsykologialle ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, niin kuin voimme helposti huomata kun vilkaisemme psykologian opetusohjelmia yliopistoilla. Histo- riallinen lähestymistapa on niissä suhteellisen harvinainen ja suora- naisia psykologian historiaan paneutuvia opintojaksoja on tarjolla niukasti. 1 Tässä heijastuu modernin tieteen kehitysihanne, jonka mukaan tiede on kumulatiivista tiedon tuottamista. Näin ollen uu- sin tieto ikään kuin pitää sisällään kaiken vanhemman, johon ei ole mitään muuta asiallista syytä palata vanhaan, kuin uteliaisuus mennyttä kohtaan. homas Leahey on kuvannut yllämainitun kaltaista asennetta termillä ”historia vailla menneisyyttä” (Leahey 2002). Leahey kuu- luu niihin psykologian uuden historian edustajiin, jotka väittävät että historiallisella itserelektiolla on paitsi yleistä sivistyksellistä merkitystä myös tärkeä rooli psykologian nykyisen yhteiskunnal- lisen roolin ymmärtämisessä. Tällöin puhutaan Michel Foucault’n tavoin ”nykyisyyden historiasta” (Foucault 1991), menneisyyden läsnäolosta kulttuurissamme sitä jäsentävällä tavalla. Silvonen, Jussi (2006) Psykologian uuden historian näkökulmia. Teoksessa: Komulainen, K., Räty, H. & Silvonen, J. (toim.) Hulluudesta itsehallintaan - uuden historian näkökulmia psyykkisiin ilmiöihin ja ammattikäytäntöihin. (ss. 10-33) Psykologian tutkimuksia 25. Joensuun yliopisto, Psykologia