Uraanin hyväksyttävyys – suomalaisten asennoituminen uraaniin, uraanin etsintään ja uraanin louhintaan TUIJA JARTTI & TAPIO LITMANEN Yhteiskuntatieteiden ja ilosoian laitos, Jyväskylän yliopisto 1 Keskusteluun suomalaisesta kaivosteollisuudesta on ilmestynyt hieman kiusalliseksi koettu uraani- kohu. Vuosien 2005 ja 2008 välisenä aikana Itä- Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa käy- tiin uraanin etsinnän käynnistämiä ympäristö- kiistoja (Eerola 2008a; Litmanen 2008) ja yllättäen vuoden 2009 keväällä Talvivaara Sotkamo Oy il- moitti aloittavansa uraanin talteenottoon ja kaupal- liseen hyödyntämiseen tähtäävät toimensa (Uraa- nin… 2010). Paikalliset asukkaat ovat vastustaneet uraanin talteenottoa, geologit ja kaivosteollisuus ovat puolustaneet sitä. Tarkastelemme katsauksessamme suomalaisten suhtautumista uraanin etsintään ja louhintaan kolmen kansallisen kyselyaineiston avulla. Tut- kimme suomalaisten suhtautumista uraanikaivos- lupien myöntämiseen, moraaliseen velvollisuuteen sallia uraanikaivostoiminta, uraanin louhinnan ympäristö- ja terveysriskeihin, kaivoslakiin sekä uraanin louhinnasta kiinnostuneisiin ulkomaisiin yhtiöihin. Lisäksi pohdimme uraanikaivostoimin- taan liittyviä asenteita suhteessa ihmisten mieli- piteisiin ydinvoimasta. Aineistona käytämme vuonna 2007 Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen ja Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja ilo- soian laitoksen yhteistyössä suorittamaa selvitys- tä suomalaisten energiapolitiikkaa koskevista nä- kemyksistä (ks. esim. Ruostetsaari 2009, 2010; Kari ym. 2010). Kyselyn perusjoukko koostui 18–75-vuotiaista suomalaisista pois lukien Ahvenanmaalla asuvat. Kyselyyn osallistuneet 4 000 henkeä valittiin yksinkertaisella satunnais- otannalla. Analyysiin kelpaavia lomakkeita palau- tui 1 180, joten kyselyn vastausprosentti on 30. Kyselyn lisäksi tukeudumme kahteen suoma- laisten energia-asenteita kartoittaneeseen tutki- mukseen, Energia-asennetutkimus 2008:een 2 sekä Energia-asennetutkimus 2009:een 3 . Kyselyt ovat osa vuosittaista ”Suomalaisten energia-asenteet” -seurantatutkimusta, joka alkoi jo vuonna 1983 Tampereen yliopistossa Imatran Voima Oy:n rahoituksella. Vuonna 2008 asennetutkimukseen otettiin mukaan myös muuttuja, jolla selvitettiin suomalaisten mielipidettä uraanin etsinnästä ja louhinnasta. Vuonna 2008 kyselyyn vastasi 1 501 suomalaista, joista 1 070 edusti koko maata ja 431 kyselytutkimuksen erityiskohdekuntia Eurajokea ja Suur-Loviisan aluetta. Vuonna 2009 vastaajia oli 1 378, joista 989 edusti koko maata ja 389 Eurajoen ja Suur-Loviisan alueita. Energia- asennetutkimus on kohdennettu 18–70-vuotiaisiin henkilöihin. Vuosien 2008 ja 2009 kyselyjen toimeksiantajina ovat Fortum Oyj sekä Teollisuu- den Voima Oy ja niiden toteuttajina Yhdyskunta- tutkimus Oy sekä ÅF-Consult Oy. Tutkimus- tuloksista on tiedottanut Energiateollisuus Ry. Kokonaisuudessaan tutkimamme kolme kysely- aineistoa edustaa keskeisiltä osiltaan hyvin Suo- men väestöä. Analyysin kohteena olevat muuttujat ovat viisi- luokkaisia, Likert-asteikollisia muuttujia. Muut- tujat on koodattu siten, että pieni arvo merkitsee erimielisyyttä väittämän kanssa ja suuri arvo samanmielisyyttä. Aineiston analysointiin on käy- tetty tilastomenetelmiä, kuten frekvenssejä, ristiin- taulukointia sekä keskiarvoerojen vertailuun yksi- suuntaista varianssianalyysiä. Globaali luonnonvara- ja energiapolitiikka Lisääntynyt kiinnostus uraanin talteenottoon ja hyödyntämiseen (esim. Eerola 2007, 2008a; Litma- nen 2008; Garcier 2009; Rufini 2009; Jartti 2010; Sharma 2010) liittyy globaaliin luonnonvara- ja energiapolitiikkaan. Vaikka vuosien 2008–2010 kansainvälinen talouden taantuma ja talouskriisit heikensivät talouskasvua eri maissa, kamppailu maailman luonnonvaroista jatkuu (esim. Dinar 2011; ks. myös Fairhead 2001 & Peluso & Watts 2001). Vahvan talouskasvun ja raaka-aineiden kysynnän painopisteen siirtyminen Aasian suun- taan on merkinnyt kilpailuasetelman tiukentumista raaka-ainemarkkinoilla. Raaka-aineiden saatavuu- 1 E-mail: <tuija.jartti@jyu.i>, <tapio.litmanen@jyu.i> 2 Energia-asennetutkimus 2008 (elektroninen aineisto). FSD2478, versio 1.0 (2009-11-03). Lempäälä: Yhdys- kuntatutkimus & Vantaa: ÅF-Consult (aineistonkeruu), 2008. Energiateollisuus ry, Fortum & Teollisuuden Voi- ma (tuottajat). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tieto- arkisto (jakaja), 2009. 3 Energia-asennetutkimus 2009 (elektroninen aineisto). FSD2585, versio 1.0 (2010-09-29). Lempäälä: Yhdys- kuntatutkimus & Vantaa: ÅF-Consult (aineistonkeruu), 2010. Energiateollisuus ry, Fortum & Teollisuuden Voi- ma (tuottajat), 2010. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (jakaja), 2010.