Filosofian historian tutkimus: historiatiedettä vai filosofiaa? Martin Kusch II Filosofian keskeisimpiä piirteitä on epäilemättä sen erikoinen suhde omaan historiaansa. 1 Tämä ilmenee etenkin siinä, että filosofeilla — koulu- kunnasta riippumatta — on suuri tarve asettaa sellaisia kysymyksiä kuin "miksi meidän pitäisi tutkia filosofian historiaa" ja "miten sitä tulisi tutkia". 2 On selvää, että nämä kaksi kysymystä liittyvät toisiinsa; johtaahan vastaus miksi-ky- symykseen luontevasti pohtimaan miten-kysy- mystä, ja vastaus miten-kysymykseen edellyt- tää puolestaan, että miksi-kysymykseen on löy- detty ainakin jonkinlainen vastaus. Nämä kysymykset kytketään usein vuoros- taan kolmanteen, nimittäin kysymykseen filo- sofian historiaa koskevan toisaalta filosofisen, toisaalta aatehistoriallisen tutkimuksen suhtees- ta ja erosta. Eroavatko filosofin ja aatehisto- rioitsijan menetelmät ja päämäärät toisistaan silloin kun he tutkivat filosofian historiaa? Yk- sinkertaistaen vastaukset näyttäytyvät kahden- laisiksi: tietyt ajattelijat, kuten Michael Frede3, Richard Rorty4 ja Quentin Skinner5, ehdottavat joitakin kriteereitä erottamaan filosofin ja aate- historioitsijan, kun taas toiset, vaikkapa Louis Althusser6, R. G. Collingwood7 ja Hans-Georg Gadamer 8, antavat ymmärtää — joko suoraan tai ainakin jättäessään pohtimatta koko ongel- maa — että mainitun eron tekeminen ei ole kovin kiinnostavaa eikä tärkeää. Jälkimmäistä kantaa tukee se, että Freden, Rortyn ja Skinne- rin ehdotuksiin liittyy joukko ongelmia: toisaal- ta voidaan arvostella heidän ehdotustensa so- veltuvuutta aikaisempien filosofian historian tutkimusten kategorisoimiseen, toisaalta on mahdollista hahmotella uusia tutkimisen malle- ja, jotka ainakin Freden, Rortyn ja Skinnerin kriteerien mukaan ovat yhtä hyvin filosofisia kuin historiallisiakin. Tässä yhteydessä riittää- köön viittaus yhteen tällaiseen ehdotukseen ja erääseen toiseen malliin, jonka luokittamiseen ensin mainitun välineet eivät riitä. Artikkelissaan "The historiography of philo- sophy: four genres" 9 Richard Rorty erottaa viisi (!) tapaa tutkia filosofian historiaa. Tärkeimmät niistä ovat rationaalinen ja historiallinen rekon- struktio. Rationaalinen rekonstruktio suhteuttaa menneen ajan filosofin ongelman nykypäivän käsitteisiin ja teorioihin. Filosofi, joka rekon- struoi rationaalisesti, pyrkii "uudelleenkoulut- tamaan" (re-educate) tutkimuskohteensa; hän pyrkii osoittamaan, että menneisyyden filosofin ideat voidaan muotoilla paremmin nykyisen käsitteistön avulla. Tämä yritys on — ainakin parhaimmillaan — tietoisesti anakronistinen: se asettaa vanhan teorian ja sen väittämät sellais- ten väittämien ja teorioiden kontekstiin, joihin nykypäivän filosofi on valmis sitoutumaan. Näin tämä whiggilainen tulkintatapa toimii sik- si, että se lopulta tähtää modernien käsitysten oikeuttamiseen. Tämä itsensä-oikeuttamisen päämäärä kohtaa Rortyn mukaan kuitenkin ra- jansa, sikäli kuin tutkittavan filosofin ideoiden erilaiset rationaaliset rekonstruktiot voivat poi- keta toisistaana jyrkästi ja sikäli kuin yhteisym- märrys oikeasta rationaalisesta rekonstruktiosta on mahdoton saavuttaa. Onhan selvää, että vaikkapa heideggerilaiset ja fregeläiset tulkitsi- jat tulevat "uudelleenkouluttamaan" Platonin sangen eri tavoin. Kun rationaalinen rekonstruktio on filosofin aluetta, historiallinen rekonstruktio on puoles- taan aatehistorioitsijan pääasiallinen menetel- mä. Historiallinen rekonstruktio pyrkii asetta- maan menneen ajan filosofin tämän omaan ai- kaan luopuessaan kaikista yrityksistä liittää häneen sellaista, mitä tämä itse ei olisi hyväksy- nyt omien ideoidensa muotoiluksi. 1° Historialli- nen rekonstruktio kontekstuaalisena lähesty- mistapana haluaa selvittää etenkin sitä, mitä tut- kittava filosofi itse vastasi tai olisi vastannut omien aikalaistensa kysymyksiin. Rortyn mu- kaan tällä menetelmällä on sekä päämääränsä