HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 4 / 2017 417 KATSAUS Hannu Salmi Suomi, kulttuuri- historia ja kulttuuri- suuden haaste S uomen kulttuurihistoriasta on kirjoitettu useita kokonaisesityksiä, joissa ”Suomi” on toiminut tutkimuksen fokuksena ja määrittele- vänä käsitteenä. Kulttuuri on nähty kokonai- suutena, jolla on rajat, mutta myös merkitysten järjestelmänä, joka avautuu näkökulmien kautta. Hannu Salmi keskittyy tässä katsauksessa kult- tuurihistorian ontologisiin lähtökohtiin ja pohtii ”kulttuurin” lisäksi ”kulttuurisuutta”. Lisäksi hän tarkastelee myös ajankohtaista kysymystä his- torian- ja kulttuurintutkimuksen antroposentris- mistä. Miten ”Suomen” kulttuurisen rakentumi- sen tutkimus voisi ottaa huomioon inhimillisten ja ei-inhimillisten tekijöiden vuorovaikutuksen? Säveltäjä ja kapellimestari Armas Järnefelt opiskeli Berliinissä 1890-luvulla, autonomian ajan lopulla, ja kirjoitti silloin tällöin matkakirjeitä vaasalaiselle sanomalehdelle Pohjalaiselle. Eräässä kirjeessään Järnefelt kertoi kesäretkestä Wannseelle, Berliinin lähistölle, jonne hän matkasi yhdessä norjalaisen ystävänsä kanssa. Yhtäkkiä kesäisen idyllin kes- kellä iski koti-ikävä. Järnefelt kirjoittaa: Siinäpä soudellessa satuimmekin erääseen pouka- maan, jossa oli hiukkasen hiekkaa rannalla. Minuun tuli vastustamaton halu laulaa ja minä lauloin puhtainta Suomea mitä taisin: ’Niin minä neitonen sinulle laulan, kuin omalle kul- lalleni’, ja vielä paljo muita velisurmaajasta, nei- dosta, joka rannalla istuu, kaikista mitä vaan muis- tin. Minä lauloin sydämmestä, koti-kaipauksesta. FT Hannu Salmi on akatemiaprofessori ja Turun yliopiston kulttuurihistorian professori. Sähköposti: hansalmi@utu.fi. Norjalainen ei sanoja ymmäränyt vaan ymmärsi laulun. Venhe ei enää kulkenut. Kaikki oli hiljaa. Veden sileän pinnan rikkoi vaan aironlavasta tipahtava vesipisara... 1 Armas Järnefeltille kotimaa, Suomi, oli kuva, joka seurasi mukana kaikkialle. Sen nostivat esiin mai- semat, järvet ja niiden rannat, mutta erityisesti laulut, kuten kansanlaulu ”Niin minä neitonen”. Itsenäinen Suomi syntyi 26 vuotta tämän kirjeen jälkeen, vuonna 1917, kun eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta äänin 100 puolesta, 88 vastaan. Kuten Armas Järnefeltin kirje osoittaa, Suomi oli kuitenkin jo olemassa – oli ollut pitkään – ei ainoastaan maantieteellisenä paik- kana vaan myös kuvitteellisena konstruktiona. Suomella, sen kulttuurilla ja yhteiskunnalla, oli takanaan vuosisatainen kehitys, jatkumo, jonka varaan saattoi rakentaa silloinkin, kun tulevaisuus oli hämärän peitossa. Järnefeltillä oli selkeä kuva siitä, että Suomi oli hänen kotimaansa, kaipauk- sensa kohde. Se oli myös tunteiden tihentymä, jota saattoi kantaa mukanaan, Berliinissäkin. Kansakunnan itseymmärryksen taustalla oli pitkäjänteinen historian, runouden ja kansanlau- lujen, kielen ja kirjallisuuden vaaliminen sekä yhteiskunnallisten instituutioiden vähittäinen pystyttäminen. Suomella oli 1860-luvulta lähtien oma valuutta, markka, ja heraldiset tunnukset, kuten leijonavaakuna, sekä vahva kaksikielinen lehdistö, laajalle levinnyt kirjastojärjestelmä ja orastava kansakoululaitos, jonka tehtävä oli antaa oppia kaikille syntyperästä riippumatta. Käsittelen seuraavassa ”Suomea” kulttuurihisto- riallisen tutkimuksen fokuksena ja määrittele- vänä käsitteenä kolmen näkökulman kautta. Ensimmäisenä ajatuksena on pohtia, miten Suo- mea on käsitelty kokonaisuutena, jolla on rajat ja millaisia ontologisia malleja suomalaiseen kult- tuuriin on liitetty. Toinen näkökulma syventää näitä pohdintoja tarkastelemalla Suomea kult- 1. A. J. [Armas Järnefelt], Kirje Saksasta. Pohjalainen 16.10.1891.