3/2016 niin & näin 13 M ichel Foucault’n Klinikan synnyn (2013, Naissance de la clinique 1963) suomennos nostatti jo turhak- sikin leimatun keskustelun, jota nyt osaltani jatkan. Tarkastelen tekstiä filosofian, erityisesti fenomenologian, näkökulmasta. Lukutapani tuo Klinikan synnyn tulkitsemiseen yhden sellaisen osasen lisää, jota lehdessä käytävä keskustelu on vasta lyhyesti sivunnut. 2 Klinikan syntyä voi lukea mitä moninaisimmista tu- lokulmista, joista historiantutkimuksen perspektiivi on yksi. Keskustelu fenomenologisen perinteen kanssa kuitenkin sijoittaa kirjan teoreettisesti erilaiselle tasolle. Foucault’n suhde fenomenologian traditioon ei ole aivan yksiselitteinen: toisaalta hän jatkuvasti kritisoi ja yrittää irrottautua perinteestä, jonka vaikutuspiirissä hän oli kasvanut, ja toisaalta etenkin varhaisessa tuotannossaan hän käyttää monia fenomenologeille tyypillisiä käsitteitä. Hän soveltaa ja muuntaa omiin tarkoituksiinsa esimer- kiksi Immanuel Kantilta, Edmund Husserlilta, Maurice Merleau-Pontylta ja Martin Heideggerilta peräisin olevia teoretisointeja. Foucault’n voi myös katsoa jatkavan Hus- serlin ja Merleau-Pontyn pohjustamaa tieteenkritiikkiä, samalla kun hän tekee parhaansa irrottautuakseen feno- menologisista tavoista muotoilla ensimmäisen persoonan perspektiivi. Foucault suhtautuu epäilevästi teoreti- sointiin, joka tyytyy ottamaan lähtökohdakseen arkiko- kemuksen kuvailemisen, sen sijaan että pyrkisimme aktii- visemmin ravistelemaan käsityksiämme siitä. 3 Klinikan synty tutkii kuvauksia siitä, miten havaitaan. Kuvauksissa havainto pyritään kääntämään sanoiksi kie- lelle, joka voidaan ilmaista ja opettaa eteenpäin. 4 Fou- cault kysyy perinteisen ja filosofisessa mielessä ikuisen epistemologisen kysymyksen: kuinka havainnosta voi tulla tietoa? Kun esimerkiksi lääkäri havainnoi potilasta, ja havaitsemiselle kehitetään sanasto tietyssä historial- lisessa kehyksessä, kuinka voi olla, että ulos putkahtaa jotain sellaista, minkä ymmärrämme tieteelliseksi tie- doksi? Foucault’n kritiikki Klinikan synnyssä kohdis- tuukin siihen, ettei fenomenologinen perinne hänen mukaansa irrottaudu samankaltaisesta ajatusrakenteesta – oletuksesta, että voisimme havainnosta edetä kohti mer- kityksiä. 5 Foucault sijoittaa teoksen kysymyksenasettelun ja teoreettisen vertailun erityiseen tilanteeseen. Siinä lit- teään taulukkoon sommitellut ryhmittelyt – sairausluo- kitusten botaanisen mallit – eivät riitä kuvaamaan lää- ketieteellisen tiedonmuodostuksen tapaa konkreettisessa ja moniulotteisessa sairaalatilassa. Myös tilallisuuden kokemus muuttuu läpi kirjan. 6 Klinikan synnyssä Fou- cault kysyykin, mitkä ovat lääketieteellisen kokemuksen (tiedon ja havainnon) historialliset a priori -ehdot. Hän kuvaa sitä, kuinka havainnosta itsestään tulee myös tiedon kohde – sekä havainnon subjekti että objekti. Ha- vainnointi avaa myös sarjan tieteenfilosofisia kysymyksiä siitä, minkälaiseksi sairauden ontologia kulloinkin ole- tetaan: mitä kliinisessä havainnossa ajatellaan havaittavan – ehkä olemuksia, jotka ovat potilaista irrallisia, ruumista elimillä täytettynä tilana, verkostoja, kudoksia, pro- sesseja, oireita? Minkälaiseksi ja minkälaisten katseiden läpi ihminen, tai pikemminkin hänen ruumiinsa, muo- dostuvat tiedon ja havainnon objekteina? Kokemus ja havaitsemisen tyyli Kokemus on kiistatta Klinikan synnyn olennaisimpia käsitteitä. Suomentaja Simo Määttä on kommentoinut ranskan expérience-termin kääntämisen ongelmallisuutta, ja analysoin väitöskirjassani käsitteen muuttumista läpi Foucault’n tuotannon, joten en käsittele aihetta tässä tarkasti. 7 Todettakoon kuitenkin, että kokemuksen kä- sitteen käyttötavat filosofian historiassa, aina Aristo- teleesta lähtien, liittyvät usein kysymyksiin tiedosta. Ranskaksi expérience merkitsee paitsi kokemusta myös esimerkiksi tietoa, erikoisosaamista, tuntemusta, kom- petenssia, koetta, kokeilemista, yrittämistä, käytäntöä ja harjoitusta. Sanaan liittyy myös aistihavainnon merki- tyksiä, vaikkakin ’havainto’ ja ’kokemus’ ovat filosofiassa yleensä eri käsitteitä, joiden käyttötavat tietysti riippuvat määrittelijöistä. Fenomenologit tunnetusti huomauttavat, että empii- rinen tutkimus nojaa oletuksissaan kokemukseen ja elä- mismaailmaan pysähtymättä sen tarkemmin analysoimaan niitä. Kokemus ja havainto kuitenkin edeltävät kaikkea tieteellistä tietoa tai merkityksenantoa. 8 Kokemus edeltää myös lääketieteellistä tietoa ennen kuin selitämme sitä minkään käsitteistön avulla, esimerkiksi ajattelemme ole- vamme juuri ihmislajin olentoja, organismeja tai mieliä. 9 Emme näe aivojemme toimintaa: kokemuksen fenomeno- loginen lähtökohta on ruumiillinen, aistiva ja havaitseva subjekti. Siinä missä fenomenologi ajattelisi subjektin olevan absoluuttinen kokemuksen lähde jo etäännytetyn, tieteellisen tiedon sijaan, Foucault historisoi kokemuksen ja subjektin itsensä. Varhaisissa psykologiaa ja mielisairaus- luokituksia käsittelevissä teksteissään hän toteaa historian olevan ”inhimillisintä ihmisissä”. 10 Luentosarjassa Pouvoir psychiatrique Foucault erot- telee toisistaan tieteellisen, objektiiviseksi oletetun ha- vainnon ja havaitsemisen tyylin. Hän viittaa tapoihin, joilla jotakin tiettyä ilmiötä havainnoidaan. 11 Fenome- Sanna Tirkkonen Paluu klinikalle 1 Camilla Vuorenmaa, Charlotte (2015), maalaus ja kaiverrus puulle, 120 x 80 cm. Kuva: Ari Karttunen. niin vai näin