Ei minkään jälkeinen aika By Heikki Kokko April 5, 2018 Kategoriat: Totuuden jälkeinen aika nyt ja 1800-luvun puolivälissä ”Totuuden jälkeinen aika” on vielä niin tuore ilmaisu, että sen merkityksestä on monia eri näkemyksiä. Ehkä yleisin kuitenkin on, että elämme aikakautta, jolloin henkilökohtaiseen kokemiseen ja vakaumukseen vetoaminen vaikuttaa ihmisten käsityksiin yhä enemmän faktojen kustannuksella. Määrittelystä riippumatta itse fraasi ”totuuden jälkeinen aika” saa historiantutkijan höristämään korviansa, koska siinä olevat ilmaisut ”totuus” ja ”jonkin jälkeinen aika” osuvat menneisyyttä ja sen totuuksia lähdeaineistonaan käyttävän sekä ajassa liikkuvan historiatieteen ydinalueelle. Tarkastellaanpa siis näitä ilmaisuja historiantutkimuksen näkökulmasta ensin erikseen ja lopuksi yhdessä. Totuus Historiantutkijalle, kuten suurelle osalle muidenkin yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden edustajille, suoraviivainen puhe faktoista ja totuudesta on monella tavalla ongelmallista. Katsaus miltei minkä tahansa menneisyyden aikakauden ajatteluun tuo esille sen, että faktat ja totuudet eivät ole ajattomia. Historia osoittaa, että vaikka lähes jokainen aikakausi uskoo löytäneensä totuuden ja pitää joitain asioita ajattomina faktoina, tulevaisuus on aina osoittanut, ettei se ihan niin ollutkaan. Tietysti voitaisiin ajatella, että olemme vasta nyt tässä ajassa ymmärtäneet mikä on totta tai faktaa. Silloin kuitenkin tekisimme saman virheen, jonka miltei jokainen aikakausi on meitä ennen tehnyt: ajattelisimme, että meidän aikamme on kehityksen huippukohta. Jos historia jotain opettaa, niin sen, että tällaiset kuvitelmat ovat poikkeuksetta vääriä. Historiantutkijan näkökulmasta näyttääkin siltä, että ”totuuden jälkeisessä ajassa” ei olekaan kysymys niinkään faktoista ja totuudesta itsessään vaan siltä, kuka saa tässä ajassa määrittää, mikä on totta ja faktaa. Ei liene sattumaa, että puhe ”totuuden jälkeisestä ajasta” velloo korkeimmin lainein juuri journalistisessa keskustelussa. Menneisyyden näkökulmasta tarkastellen keskustelu ”totuuden jälkeisestä ajasta” näyttäytyykin jonkinlaiselta journalismin itsetutkiskelulta 2010-luvun globaalin digitaalisen tiedonkulun murroksessa. Kyse näyttää olevan tiedon portinvartijuudesta: Meidän ajallamme miltei kenen tahansa kadulla kulkevan ihmisen taskusta löytyy laite, joka johtaa viiveettömästi globaalin vuorovaikutuksen ja tiedonhankinnan maailmaan. Aikaisemmin tiedon ja yhteisen totuuden yhteiskunnallisina yliportinvartijoina ovat toimineet viralliset tahot, kuten kirkko ja valtio sekä etenkin moderneina aikoina perinteinen media: lehdistö, radio ja televisio. Nyt 2010-luvulla nämä tahot ovat menettäneet asemiaan tiedon portinvartijoina. Teknologian kehityksen myötä tiedon portin avainnippu on päätymässä, ellei jo päätynyt Googlen ja Facebookin kaltaisten kasvottomien suurten globaalien yritysten haltuun, joiden pääomana on itse tieto meistä, näiden yritysten palvelujen käyttäjistä. Nyt nämä ylikansalliset digijätit vartioivat tiedon porttia puhaltamalla näistä tiedoista kohdennettuja kuplia. Nämä kuplat jotka saattavat digitaalisesti yhdistää esimerkiksi oikeistopopulistit globaalisti, mutta samalla eristää heidät ympäröivästä yhteiskunnasta, joka edelleen on paikkaan sidottu. Samalla nämä digitaaliset mammutit tahkoavat huimaavia summia rahaa omistajilleen, ilman mitään yhteiskunnallista vastuuta. ”Totuuden jälkeinen aika” on totta sikäli, että käynnissä on globaali yhteiskunnallinen murros, jossa valta määritellä sitä, kuka pääsee tietoon käsiksi, on kovaa vauhtia luisumassa epädemokraattisten markkinavoimien haltuun. Kyse ei silti ole ”totuudesta” itsestään, vaan siitä kuka kontrolloi tietoa. Jälkeinen aika Historiantutkijan näkökulmasta ”totuuden jälkeinen aika” näyttää oudolta, koska sen sisältämällä ilmaisulla ”jälkeinen aika” määritämme omaa aikaamme menneisyydestä käsin. Näin me ikään kuin nimitämme edeltävän ajanjakson ”totuuden ajaksi” ja määrittelemme oman aikakautemme sitä vasten. Tästä herää kysymys: olemmeko me vain menneisyyden vankeja, miksemme voi määritellä aikaamme itse sen erityisyydestä käsin? ”Totuuden jälkeisen ajan” kaltaisia menneisyydestä ammentavia aikakauden nimityksiä on tietenkin muitakin – sellaisia ovat esimerkiksi jälkimoderni tai sodan jälkeinen aikakausi. ”Totuuden jälkeinen aika” kuitenkin eroaa näistä pessimistisyydessään. ”Totuuden jälkeisyys” näyttäytyy länsimaista vapaata tiedonvälitystä ja siten liberaalia demokratiaa määrittävänä uhkakuvana. Sellainen se tietenkin onkin. Mutta kyse onkin siitä, pitääkö meidän nimetä aikakautemme alistuneesti sen mukaan vai voimmeko rakentaa optimistisemman tulevaisuudenhorisontin, jonka