7 KOSMOPOLIS – Vol. 42:1/2012 Tervetulleita ei minnekään: Hannah Arendt ja valtiottomuuden kiroukset Ari-Elmeri Hyvönen Artikkeli tarkastelee Hannah Arendtin analyysia valtiottomuudesta suhteessa hänen nä- kemykseensä politiikan teorian kokemuksellisesta ja kokeilullisesta luonteesta. Ajattelu- prosessi koostuu Arendtin mukaan kolmesta elementistä: kokemuksesta, historiallisesta analyysista ja uusien mahdollisuuksien varovaisesta avaamisesta. Käyden läpi nämä kolme elementtiä suhteessa Arendtin analyysiin valtiottomuudesta ja kansallisvaltion historiasta sekä siihen liittyvästä hallintotavasta artikkeli korjaa tiettyjä virhetulkintoja Arendtin näke- myksistä ja osoittaa, millä tavoin arendtilainen näkökulma voi täydentää pakolaisuudesta käytyä akateemista nykykeskustelua. “Pakolaisen” hahmon voidaan katsoa ilmentävän monia maailmanpolitiikan keskeisiä as- pekteja. Pakolaisuuteen kytkeytyvät niin ihmisoikeusrikkomukset, humanitaariset toimet, valtiosuvereniteettiin ja kansalaisuuteen liittyvät kysymykset kuin konfiktit ja niiden rat- kaisukin. Ottaen huomioon näiden ilmiöiden ja kysymysten pitkälle ulottuvat seuraukset – puhumattakaan pelkästä pakolaisten määrästä 1 – voidaan sanoa, että kyseessä ei ole ai- noastaan kansainvälispoliittinen ongelma. Giorgio Agamben ja monet muut katsovatkin pakolaisuuden ilmentävän jotain olennaista koko poliittisesta todellisuudestamme ja sen ennakkoehdoista (Ks.esim. Agamben 1995a). Kysymykset pakolaisuuden syistä, seurauk- sista ja ratkaisuista kytkeytyvät myös laajempaan, nykymuotoisen kansallisvaltion asemaa ja poliittisen yhteisön muotoja koskevaan keskusteluun, jota on viime vuosina käyty niin sosiologian, politiikan teorian ja flosofan kuin kansainvälisten suhteidenkin tieteenaloil- la ja niiden rajapinnoilla (esim. Benhabib 2004; Agamben 1995b; Nancy 1991; Habermas 1998; Beck 2006; Linklater 2007). Seyla Benhabibin sanoin: ”poliittisia rajoja ja jäsenyyttä koskevat kysymykset ovat tulleet erityisen keskeisiksi, koska westafalenilainen valtiosuve- reniteetin malli on kriisissä” (Benhabib 2004, 4). Eräs nykykeskustelun edelläkävijöistä ja yleisimmistä viittauskohteista on Hannah Arendt, jonka The Origins of Totalitarianism -teos sisältää erään vaikutusvaltaisimmis- ta analyyseista valtiottomuuden 2 kytköksistä ihmisoikeuskysymyksiin ja kansallisvaltion syntyhistoriaan. Tämän analyysin ajankohtaisuus, yhdessä politiikan teorian parissa vii- me vuosikymmeninä todistetun ”Arendt-renessanssin” kanssa, tekee hänen ajattelustaan 1 YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) mukaan vuonna 2010 noin 43,7 miljoona ihmistä eli pakon edestä muualla kuin kotipaikallaan. 2 Puhun tässä artikkelissa Arendtia seuraten nimenomaan valtiottomuudesta. En kuitenkaan käytä ilmausta juridisena terminä, vaan yleisilmauksena kansallisvaltion tai muun relevantin yhteisön ulkopuolelle joutuneista ihmisistä, tunnustaen pakolaisten, valtiottomien ja maan sisäisten pakolaisten välisten erottelujen vaikeudet.