112 Psykoanalyyttinen Psykoterapia 18 Joona Taipale KOHTAAMISEN ILLUUSIO – Huomioita Winnicottin kirjeestä Kleinille 1 ”Yksilö kommunikoi ainoastaan sen maailman kanssa, jonka hän itse luo, ja samoin toiset ihmiset kommunikoivat yksilön kanssa vain sikäli kuin he luovat hänet. Silti terveen ihmisen elämä sisältää illuusion kohtaamisesta. Juuri nämä kokemukset ovat ihmiselämän kohokohtia” (Winnicott [1952] 1987b, 43). Johdanto 1 Artikkeli pohjautuu englanninkieliseen artikkeliini ”The illusion of contact. Insights from Winnicott’s 1952 letter to Klein”, joka on julkaistu International Journal of Psychoanalysis -lehdessä vuonna 2021 (ks. Taipale 2021b). Winnicott-suomennokset ovat omiani. Tekstistä on tulossa myös saksankielinen käännös, joka julkaistaan syyskuussa 2022 Jahrbuch Internationale Psychoanalyse -lehdessä. Tieteellisessä keskustelussa osallistujien odotetaan käyttävän käsitteitä, erotteluja ja sanamuotoja, jotka ovat vastaanottajien ymmärrettävissä. Jotta ajatuk- semme voidaan tavoittaa, meidän on niin sanotus- ti puhuttava toisen kieltä. Vaatimus voi olla myös liiallinen. Mitä kattavammin yksilöiden odotetaan hyväksyvän tietyn keskustelun teoreettiset ja käsit- teelliset lähtökohdat tullakseen kuulluiksi, sitä voi- makkaammin he joutuvat muokkaamaan ajatuksiaan annetun käsitteellisen viitekehyksen mukaisiksi ja näin ikään kuin ajattelemaan keskustelun ehdoilla. Kyseinen vaatimus voi siis myös haitata epätavan- omaisten ajatustapojen kehittymistä ja estää ajatus- perinteen uudistumista. Tasapainottelu omaperäisten ajatusten ja anne- tun käsitteellisen viitekehyksen välillä on erityisen haastavaa psykoanalyysin kaltaisten tutkimusperin- teiden kohdalla, joiden piirissä on useita kilpailevia teorioita, lähestymistapoja ja käsitteellistyksiä. Kuten David Tuckett kirjoittaa, psykoanalyysilla on op- pialana ”epävarma perusta”: sen keskeisiä oletuksia kyseenalaistetaan jatkuvasti sisältä käsin, sen piiris- sä vallitsee vain osittainen käsitteellinen konsensus ja oppialaa on voimakkaasti rakennettu auktoriteet- tien ja henkilökohtaisten tulkintojen varaan (Tuckett 1998, 431-432). Näkemysten moninaisuus on toki sellaisenaan rikkaus, mutta oppialan pirstouminen heikosti keskenään keskusteleviksi koulukunniksi on ajatusperinteelle uhka. Kuten Tuckett havainnollistaa, esimerkiksi psykoanalyyttisten tutkimusjulkaisujen arvioiminen edellyttää yleisesti jaettua käsitystä siitä, millaiset ajatukset ja teoretisoinnit ovat julkaisemisen ja siten ajattelemisen arvoisia, mutta toisaalta kysei- sen käsityksen ollessa liian tiukka tai joustamaton on vaarana ”kansainvälisesti homogenisoitu tyyli, joka vaientaa luovuuden ja omintakeisuuden” (mt., 433). Lähestyn artikkelissani tätä aihepiiriä Win- nicottin luovuutta ja mukautuvuutta koskevan teoretisoinnin suunnalta. Winnicottin teoriasta on yleisesti ottaen kirjoitettu paljon, mutta aihetta on